maanantai 9. marraskuuta 2015

Myöhäissyksyn keruuta

Teksti ja kuvat: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri - Järviruoko ja vuorenkilpi

Vanhan kansan vuodenkiertokalenterissa marraskuu on nimeltään routakuu. Silloin ei enää juurikaan korjattu satoa ja elämänpiiri siirtyi viljelys- ja keruupaikoilta enemmän kodin piiriin: tarvekalujen tekoon, rankasavottaan sekä metsästykseen.

Routakuussa maa nimensä mukaan routaantuu, mutta tämän marraskuun alkupuolella ei Oulun korkeuksilla maa ole vielä kovettunut eikä lunta tullut, vaikka lyhyitä pakkasjaksoja onkin koettu. Tämän ansiosta pääsin vielä testaamaan paria itselleni aiemmin kokeilematta olevaa lajia, ja kaivamaan juuria vaikkei se suosikkipuuhaani keruuhommissa olekaan.




Järviruokokasvusto merenrannassa


Järviruokoa innostuin kokeilemaan, kun satuin ystäväni luona näkemään Aarre-lehdessä 8/15 julkaistun Maarit Cederbergin artikkelin järviruo'osta ja sen monista käyttömahdollisuuksista eri vuodenaikoina.

Järviruoko eli ryti on maailman laajimmalle levinnyt putkilokasvi, joka viihtyy järvenrantojen lisäksi merenlahdissa, joenvarsilla ja rehevillä soilla. Se voi levitä juuristonsa avulla useita neliömetrejä vuodessa. Ryti on ollut eränkävijöiden tuntema niin meillä kuin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojenkin keskuudessa. Järviruo'on juurijauhoa on käytetty jopa leipäviljan jatkeena ja kahvinkorvikkeena. Juurakkoa ja vihreitä korsia on myös pureskeltu tuoreeltaan, ja siemenistä on keitetty puuroa. Varren makeaa sisusta on pureskeltu karkkina ja sokerisesta juuriliemestä kerätty siirappia. Talvella korsia on kerätty rakennusten katteeksi, ääni- ja lämmöneristeeksi sekä eläinten rehuksi. Moderni keräilijä voi tehdä ruo'osta vaikkapa joogamaton tai pannunalusen, ja voipa sitä käyttää kosmetiikan valmistuksessakin.

Itse suuntasin lähimpään merenrantaan järviruo'on keruuseen. Ensimmäisen retken saalis jäi varsin köyhäksi, kun tajusin kiskoneeni irti lähinnä kuivia, jo talveksi puutuneita varsia joiden tyvikin oli ontto. Seuraavalle keruukeikalle varustauduinkin kunnon teräväkärkisellä lapiolla, ja sainkin versoja yhdistävää ristikkojuurta reilummin ylös. Lieneekö johtunut marraskuisesta ajankodasta, ettei lupaavimman näköisistäkään juurenpaloista löytynyt juuri täytettä, sen sijaan juurisilmuista sai makean sisuksen kohtuullisen helposti irti. Kuorin ja paloittelin silmut, kuivasin niitä ensin huoneenlämmössä ja lisäksi hieman kuivurissa. Tarkoituksena oli tehdä ”retkeilijän ruokopurkat” -reseptin mukaisia pureskelupaloja. Ohjeen mukaisia kolikon kokoisia niistä ei lähimainkaan tullut, mutta tykkäsin koostumuksesta ja mausta.


Järviruo'on juurta ja talvisilmuja


Järviruo'on juurissa on tärkkelystä sekä valkuaista. Lisäksi ryti sisältää runsaasti piitä, flavonoideja, sokereita sekä A-, B-, ja C-vitamiineja. Maku oli mielestäni ainakin näissä talvisilmuissa miedon makea ja miellyttävä, ja aion ehdottomasti laajentaa järviruo'on käyttöäni keväällä, kun tuoreet versot alkavat nousta. 

Toinen kokeilemani myöhäissyksyn laji on vuorenkilpi, kotipihojen yleinen ja kestävä perenna. Ellei omalla tai naapurin pihalla kasva vuorenkilpeä, niin sitä löytää usein myös laajoina istutuksina julkisilta paikoilta, ja jopa viljelykarkulaisena lähimetsiköstä. Tähän ohjeeseen käytetään vain ruskeiksi tummuneita lehtiä, joten niiden poimintaa tuskin naapurikaan vastustaa. Kyseessä on niin sanottu siperialainen tee, jonka vaikutuksia on ylistetty niin lehdissä kuin blogikirjoituksissa viime vuosina. Teen sanotaan muun muassa lisäävän hapenottokykyä ja tehostavan rasva-aineenvaihduntaa, ja mongolialaiset ja venäläiset metsästäjät ovatkin käyttäneet sitä suorituskykynsä parantamiseen. Nyt onkin juuri sopiva aika kokeilla, tepsisikö ihmejuoma vaikkapa kaamosväsymykseen, kun maa on yhä lumeton ja ruskeita lehtiä löytyy vihreiden alta runsaasti.       

Ensivaikutelmani lehdistä oli, etteivät ne varsinaisesti houkuttele keräämään. Huomasin kuitenkin, ettei aivan pehmenneitä lehtiä kannata kerätä, vaan parhaalta vaikuttivat kuivahkot, muotonsa säilyttäneet mutta kuitenkin jo vihreän värinsä menettäneet lehdet. Ne jopa tuoksuivat hieman fermentoituneelle jo valmiiksi. Vuorenkilpiteetä voi tehdä myös vihreitä lehtiä fermentoimalla, mutta pääsee yhtä työvaihetta vähemmällä kun lehdet kerää tähän vuodenaikaan jo valmiiksi ruskeina.


Vuorenkilpi marraskuussa, alla ruskeita lehtiä


Jos lehtiä haluaa säilöä tulevia teehetkiä varten, kannattaa ne kuivata joko kuivurissa tai muuten lämpimässä ja kuivassa paikassa. Itse revin lehtiä hieman pienemmiksi paloiksi jotta ilma pääsisi virtaamaan kuivurissa paremmin. Lehtien kuivuttua kokeilin teen keittoa. Laitoin parin kolmen kokonaisen lehden verran pienemmäksi murenneltua silppua noin litraan vettä ja keittelin kymmenkunta minuuttia. Tuloksena oli hyvin pakuriteen näköinen ja osin makuinenkin keitos: mieto, hieman "maamainen" maku. Laimensin keitosta teekuppiin noin kolmella neljäsosalla kuumaa vettä. Pidin mausta sellaisenaankin, mutta makua voisi hyvin varioida vaikkapa inkiväärillä, muilla yrteillä tai mikä ettei mustalla teelläkin. Ainakin pakuriteen kanssa suosikkisekoitukseni on inkivääri.

Lopun vuorenkilpiteen voi siivilöidä ja laittaa jääkaappiin, ja tehdä siitä sitten haluamansa vahvuisia teekupillisia kuumaan veteen sekoitettuna. Jotkut teen käyttäjät varoittavat jopa liiallisesta energiasta, joten teen nauttiminen kanattaa aloittaa pienellä annoksella testaillen. Itse en huomannut saman tien ainakaan superenergiapiikkiä - toisaalta flunssa parani harppauksella (teen ansiosta vai ei, en tiedä:) ja vuorenkilpi oli kiva lisä marraskuun niukkaan keruuvalikoimaan.

 
Retkeilijän ruokopurkat (muokattu Aarre-lehden 8/2015 reseptistä)

-pulleita järviruo'on juuria
-talvisilmuja

Kaiva ylös silmuilla varustettu juuri. Huuhtele juurakko huolellisesti ja leikkaa talteen sekä silmut että juuripalat. Poista juuresta lasimaisen kova kuori. Leikkaa juuret ja silmut noin kolikon kokoisiksi (pienemmätkin toki käyvät mikäli juurakko ei ole kolikon paksuista) paloiksi ja kuivata ne rapeiksi esim. saunan lauteilla tai kasvikuivurissa. Ohuet hiusjuuret voi kuivata sellaisenaan. Säilytä kuivattuja paloja paperipussissa, pidä mukana esim. repussa, pureskele tarvittaessa. Juuren pii ja vitamiinit hoitavat suuta ja sokerit tasaavat verensokeria.


Lähteet:

Wikikko - koko kansan taitopankki
Aarre 8/2015, Ryhdistävä ruoho järviruoko 

2 kommenttia:

  1. Jänniä kerättäviä. Järviruokoa olen tottunut ajattelemaan vain katteena, mutta jos se kerran on noin ravintorikas pitähän sitä alkaa hyödyntää muutenkin. Aika ihanaa kans että perennoistakin löytyy terveyttä edistävä laji :)

    VastaaPoista
  2. Totta, itsekin olen käyttänyt ruokoa tähän mennessä vain katteena, se unohtuikin mainita tuossa tekstissä! Kiitos muistutuksesta:) Olen siis hyödyntänyt alkukesästä edellisvuotisten ruokojen jäänteitä, joita jäät ovat kasanneet silppukasoina rantaan. Joskus silppu on jopa ollut hieman kompostoitunutta jo valmiiksi, eli hyvä katemateriaali tosiaan!

    Kirsi

    VastaaPoista

Kiva jos kommentoit! Ohje:

1. Kirjoita teksti kohtaan Lisää kommenttisi
2. Kommentti nimellä - valitse alinna oleva Nimetön (jollei sinulla ole jotain mainittua profiilia)
3. Signeeraa halutessasi
4. Paina kohdasta Julkaise
5. Kirjoita pyydetty tunniste

-> Paina uudestaan kohdasta Julkaise -> Valmis.

Kiitos!