perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kerkkiä ja kapriksia


Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – kuusenkerkät ja voikukannuput


Harmittelin jo olevani myöhässä kuusenkerkkien keruun kanssa, vaikka sateinen kesä onkin hieman hidastanut kasvurysäystä. Se on helpottanut keräilijän ikuista pulmaa, että villiyrttien parhaat keruuajat tuntuvat vilistävän ohi nopeammin kuin ehtii satoa mielestään saamaan. Ilokseni huomasin kuitenkin eilen, että keruukelpoisia kerkkiä löytyy Oulun seudulta yhä! Etenkin tiheämmässä puustossa ja varjoisammissa paikoissa kerkät ovat vielä riittävän pehmeitä ja mehukkaita siirapin tekoa varten.

Kuusenkerkiksi kutsutaan kuusen vuosikasvaimia, jotka erottuvat oksien päissä selvästi vaaleamman vihreinä kuin puun edellisvuosina kasvattamat osat. Kuusenkerkät sisältävät mm. A- ja C-vitamiinia, kivennäisaineita ja flavonoideja. Tuoreina kerkät ovat pehmoisia ja lähtevät helposti napsauttamalla irti. Muistathan, että kerkkien keruu vaatii aina maanomistajan luvan. On myös syytä kohdella puita säästeliäästi ja verottaa vain pieni osa uudesta kasvustosta keräten kerkkiä riittävän monesta puusta.

Kerkkiä voi käyttää teeksi tuoreena, pakastettuna tai kuivattuna. Niitä voi myös säilöä hunajaan upotettuna. Kerkistä voi myös tehdä mehua tai käyttää niitä lämpimissä ruuissa mausteenomaisesti. Oma suosikkireseptini jonka haluan jakaa, on kuusenkerkkäsiirappi keittämättä. Tämä valmistustapa säilyttää kerkkien vitamiinit paremmin kuin keittäminen, ja on varsin vaivaton. Hyvin pestyyn lasipurkkiin ladotaan kerkkiä ja sokeria kerroksittain vuorotellen, molempia suunnilleeen yhtä paljon. Purkki ladotaan mahdollisimman täyteen ja kierretään kansi kiinni. Tässä vaiheessa kehiin tulee kaksi koulukuntaa: purkin jättäminen ikkunalle valoisaan paikkaan tai sen siirtäminen pimeään kaappiin muutamaksi viikoksi. Itse olen tehnyt pimeäversiota, kun taas tiedän ystäväni valmistavan siirappinsa ikkunalaudalla. Molemmat tavat siis toimivat, enkä osaa sanoa niiden paremmuudesta. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla molempia tapoja yhtä aikaa ja verrata tekeytymisen nopeutta ja lopputulosta. Kun sokeri on mehustunut siirapiksi, siivilöidään kerkät pois ja valmis tuote säilytetään jääkaapissa.

Olen kokeillut vuosien varrella erilaisia sokereita valkeasta täysruokosokeriin ja niiden sekoituksiin. Kokemukseni fariinisokerista on osoittautunut parhaaksi niin maun kuin onnistumisen kannalta. Kerran siirappini jostain syystä pilaantui, kyseessä oli tällöin kokeilu intiaanisokerilla. En kuitenkaan julistaisi intiaanisokeria kelvottomaksi siirappiin vain tämän perusteella, koska onnistumiseen vaikuttanee eniten hyvä hygienia ja se, ettei purkkiin jää turhaa ilmatilaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että fariinisokerin mehukkuus auttaa siirapin tekeytymisessä.

Kuusenkerkkien pureskelun on vanhastaan uskottu auttavan suun ja hampaiden hyvinvointiin, ja siirappia on käytetty yskänlääkkeenä ja flunssarohtona. Onpa C-vitamiinipitoisilla kerkillä torjuttu keripukkiakin. Ainakin maku on niin mainio, että vaikutukset mielialaankin ovat merkittäviä!






Toinen viime hetken vinkki kesäkuun loppuun pohjoisessa ovat voikukannuput. Voikukathan ovat kukkineet jo viikkoja, mutta yhä lehtiruusukkeista voi bongata uusiakin nuppuja! Suuren säilömissatsin kerääminen kannattanee jättää ensi kesään, mutta maistiaisannoksen ehtii vielä keräämään. Kannattaa katsoa, että poimii mukaansa juuri nuppuja eikä jo kukkineita supussa olevia kukkia, sateessa ne ovat hämäävästi hieman samannäköisiä. Nuppu napsaistaan kukkavarresta irti sellaisenaan, niin ettei karvasta maitiaisnesteen makua tule mukaan.

Nuppuja voi käyttää tuoreenakin vaikkapa salaatteihin (kuten toki auenneita kukkiakin!), mutta laajasti ihastusta herättänyt resepti on voikukannuppukaprikset. Etikkainen maku muistuttaa tosiaan oikeaa kaprista, ja niitä voi käyttää esimerkiksi kastikkeisiin, leivänpäällisenä ja pitsantäytteenä. Netistä löytyy monia kaprisreseptejä hieman erilaisilla vesi- ja etikkasuhteilla ja mausteilla. Itse olen tykästynyt tähän melko etikkaiseen perusohjeeseen.


VOIKUKKAKAPRIKSET

Ainekset:
2 dl voikukan nuppuja

Liemi:
1/2 dl vettä
1 dl viinietikkaa tai väkiviinaetikkaa
1 rkl hunajaa tai sokeria
½ -1 tl suolaa

Kiehauta voikukkanuput, valuta. Sekoita liemen ainekset ja kuumenna kattilassa. Pane nuput kuumaan liemeen ja anna jäähtyä liemineen. On myös mahdollista kaataa kuuma liemi tuoreiden nuppujen päälle, joiden annetaan jäähtyä liemessä. Valmiit kaprikset säilytetään lasipurkissa viileässä.


Sekä käyttöominaisuuksiltaan että terveysvaikutuksiltaan erinomaisen monipuolinen voikukka ansaitsee toki nuppuja laajemman esittelyn, vaikkei se tällä kertaa kalenteriin ehättänytkään. Voikukasta löytyy runsaasti tietoa villiyrttikirjallisuudesta sekä esimerkiksi seuraavista linkeistä:


http://frantsila.com/yrttitietopankki/voikukka/

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit/voikukka/



perjantai 19. kesäkuuta 2015

Kesäunelma

 ~

 Olipa kerran
unelma.


Se heräsi

aamulla
ja
tunsi olonsa

hyvin
   kevyeksi ja
pehmeäksi.


Se mietti,
miten

ihanaa
unta
se olikaan

nähnyt yöllä.


Se oli noussut
lentämään

siniselle
  taivaalle

liihottanut halki
Suomen

kauniiden
   kaupunkien
      kattojen

ja
   pikkuisten
torppien
   yli

sinne

missä lopulta
näkyi

vain
 vihreää
ja vain
  sinistä

ja siellä

niemissä
ja notkoissa

se oli nähnyt
suomalaiset

onnellisina

pienissä
mökeissään

ja nuotioillaan
ja saunoissaan
ja veneissään
ja rannoillaan
ja nurmikoillaan

ja
metsissään

ja
kaikki olivat

onnellisia ja hymyilivät
ja kaikilla oli
tarpeeksi
kaikkea

ja Suomi kietoutui
suureen syleilyyn
ja rakkaus täytti maan

eikä kukaan ollut

yksin,
sairas eikä
surullinen.





Mutta kyllä
unelma
sen
huomasi,

että untahan se
vain
oli.


Ihan kaikki
eivät olleet

niin
  iloisia,

osa kärsi
  kipuja,

osan sydämeen
oli
  yksinäisyys tai
suru tai

  huoli tai
sairaus

nakertanut
  pienen
kolon.


Ja pieni unelma
mietti,

että voisinpa
suoda
näille

kaikille
ihmisille

jotain
  ihanaa.


Ja se
pinnisti ja
  ponnisti

ja sai
auringon
  säteilemään ja
hehkumaan
ja   lämmittämään
taivaalla,

niin että
kaikki ihmiset
kääntivät

toiveikkaat
silmänsä
sen   puoleen

ja tunsivat,
miten aurinko
  lämmitti
heidän
kehojaan.


Ja
pitkän,
  tuulisen,

viileän kesän
jälkeen

sydämistä
sulivat
pois

mustat surun
kehrät ja

ontot
  kohdat

ja
kaikki iloitsivat
edes

pienen
  hetken.


~


Niina Jortikka

19.6.2015

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Rentun ruusu taipuu moneksi

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – maitohorsma



Nyt on pohjoisessa viimeiset hetket kerätä maitohorsman versoja! Vaikka ne ovat jo suurelta osin venähtäneet turhan pitkiksi kokonaisina käytettäviksi, puskee vielä varjoisilta paikoilta ja risukasoista  uusia versoja. Käyttö ei kuitenkaan lopu versovaiheeseen, vaan horsmaa voi käyttää eri muodoissaan lähes koko kasvukauden.

Maitohorsma on monivuotinen ruoho, joka on lähes kaikille tuttu viimeistään kukintavaiheessa keskikesällä. Kasvin latvaan ilmestyy tällöin näyttävä, monikerroksinen punainen kukinto. Maitohorsma on tuttu näky esimerkiksi hakkuuaukeilla ja tienpenkoilla ja se onkin yleinen pioneerikasvi aukeiksi raivatuilla paikoilla. Vähitellen se kuitenkin väistyy muiden kasvien tieltä ja ihanteellisella keruupaikalla voi kasvaa sekaisin esimerkiksi nokkosta, voikukkaa ja maitohorsmaa.






Monet pitävät maitohorsman versoista eniten aivan nuorina, vielä lähes lehdettöminä. Tuolloin maku onkin miedoimmillaan ja horsmaa voi käyttää tankoparsan tavoin kiehauttamalla ja voin kanssa syömällä. Versoja voi kuitenkin hyvin käyttää sellaisenaan 15-20-senttisenäkin, kun lehtiä on jo runsaasti. Horsmanverson koko riippuu kuitenkin myös kasvupaikasta. Kun verso on vielä helposti rapsahtava ja pehmeä, voi sen käyttää kokonaan. Joillakin paikoin parikymmensenttinen verso voi olla jo sitkeä ja puiseva. 

Mikäli horsman keruuseen havahtuu hieman myöhään eikä nuoria versoja enää löydy, voi hieman pitemmäksi venähtäneistäkin käyttää latvuksen, tai kerätä erikseen lehdet. Kiusana jo hyvin nuorissakin versoissa voivat olla lehtien seassa lymyävät litteät mustat hyönteiset. Mikäli niitä on kovin runsaasti, kannattaa haeskella puhtaampia versoja, joita usein löytyykin aivan lähimaastosta, koska ötökät näyttävät usein viihtyvän lähekkäisissä kasveissa. Jos kuitenkin huomaa ylimääräiset matkustajat vasta kotona, on hyväksi havaittu keino poistaa ötökät pullasudilla, koska edes huuhtelemalla niitä on vaikea saada pois.

Versot, lehdet ja latvukset sopivat monenlaisiin ruokiin: yrttipestoon, pilkottuina esimerkiksi muhennoksiin, patoihin ja kastikkeisiin. Itse pidän horsman mausta eniten yhdistettynä muihin villivihanneksiin kuten nokkoseen ja vuohenputkeen. Maitohorsman maku on sellaisenaan ruuan pääaineksena monen mielestä turhan voimakas, mutta toisaalta monen villivihanneksen maku on totuttelukysymys ja minäkin syön horsmaa nykyisin myös sellaisenaan tuoreena leivän päällä. Jotkut pitävät horsman "sydämestä" eli kuorivat varren uloimmat osat pois, jolloin pehmeä ja makea sisus jää jäljelle.

Yrttijuomissa horsman maku lienee hienostuneimmillaan, ja se ei välttämättä kaipaa kaverikseen muita yrttejä. Lehdet on syytä kerätä ennen keskikesän kukintaa. Ne voi kuivata teeksi sellaisenaan, mutta suositeltavaa aivan erityisen aromin aikaansaamiseksi on lehtien fermentointi eli hiostaminen, joka on sama prosessi kuin teenlehdillekin tehdään. Hiostamisessa rikotaan lehden rakenne ja saadaan kasvin soluneste esille. Kämmenten välissä hierretyt lehtirullat pakataan löyhästi suljettuun lasipurkkiin ja annetaan olla lämpimässä, 40-50 asteen lämpötilassa muutama tunti. Lopuksi rullat kierretään auki ja lehdet kuivataan tavalliseen tapaan. Hiostamisprosessissa syntyy uusia aromiyhdisteitä ja karvaita parkkiaineita hajoaa. Hiostamisen vaiheet tarkemmin on kerrottu ja kuvitettu erinomaisesti Arktisten aromien julkaisussa Luonnontuotteiden kuivaaminen ja käyttö.
Hiostaminen sopii maitohorsman lisäksi esimerkiksi pihlajan, vadelman, mesiangervon ja mesimarjan lehdille.

Horsman versoja voi pakastaa niin ryöpättynä kuin tuoreenakin. Toki tuoreen kasvin rakenne muuttuu pakastettaessa, joten mitään yrttejä ei oikein voi käyttää pakastuksen jälkeen enää sellaisenaan. Helpointa on keittää versot kokonaisena ja paloitella ne ennen pakastamista. Ryöpättynä kasvit menevät pienempään tilaan ja ovat valmiita lisättäväksi ruokiin sellaisenaan.

Maitohorsman kukista saa maagisen väristä juomaa, josta Niina onkin jo aiemmin blogannutHorsmankukkajuoman ohje löytyy kirjoituksen lopusta. Kukinta-aika on vielä tältä kesältä kokonaan edessäpäin.

Kaiken huipuksi maitohorsman juuriakin voi käyttää ravinnoksi! Oikea aika kaivaa juurakot esille on myöhäissyksy tai alkukevät. Juurista voidaan valmistaa jauhoja vaikkapa leipiin tai puuroihin, ja onpa niitä käytetty myös kahvinkorvikkeena! Juurien keruu, puhdistus ja työstäminen on kasvin muiden osien hyödyntämistä työläämpi prosessi, ja vaatii enemmän sisua kuin vaikkapa lehtien keräily. Myönnettäköön, etten itsekään ole keräillyt monenkaan lajin juuria, puhumattakaan jauhon teosta. Ennen se on kuitenkin ollut yleisempi ja ehkä myös nälän sanelema taito.    

Horsmassa on tarttumapintaa monenlaiseen keräilyyn ja kokeiluun, ja kaikki sen vaiheet ovat vielä täällä pohjoisessa koettavissa!

Mukavaa mittumaarin odotusta!

Kirsi


Lähde:

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – nokkonen

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola


Nokkonen lienee tunnetuin ja laajimmin käytetty villiyrttimme. Lisäksi sen keruukausi kestää käytännössä koko kesän. Tuttuudestaan ja yleisyydestään huolimatta nokkonen ansaitsee esittelynsä, sillä siinä on uusia ulottuvuuksia keruukonkarillekin.

Nokkonen on eräs parhaista superfoodeistamme, onhan siinä esimerkiksi rautaa, kalsiumia ja proteiiniakin moninkertaisesti verrattuna samantyyppisiin viljeltyihin kasveihin kuten pinaattiin.

Paras aika nokkosen keruuseen on kevät ja alkukesä ennen kukintaa. Jos verso on vielä pieni, voi sen kerätä kokonaan (toki juuret maahan jättäen:) ja hieman korkeammaksi ehtineestä varresta napsaistaan verson kärki ja muutama ylin lehti. Lehtiä ei siis tarvitse erikseen nyppiä verson kärjestä, vaan koko paketti on syötävää. Mikäli nokkosta niittää, tulee siihen tuore kasvusto myöhemmin kesällä. Katkaistun verson tilallekin nokkonen kasvattaa lehtihangoista parikin uutta latvaa, joita voi kerätä myöhemmin kesällä. Jopa heinäkuussa puskee uutta nokkoskasvustoa uusiin paikkoihin, joten tarkka kulkija löytää kerättävää silloinkin. Kesän loppupuolella ja syksyllä voi taas kerätä nokkosen siemeniä, joissa on hyvä ravintoarvo ja joita voi sekoittaa esimerkiksi puuroihin. Itse olen kerännyt loppukesästäkin siementen mukana verson latvan lehtineen, jolloin siemenet voi käyttää samalla kuin lehdetkin, vaikkapa lämpimissä ruuissa.







Nokkosta kasvaa monenlaisissa paikoissa. Metsänreunat ja -aukiot, pellonlaidat, niityt ja kotipihat ovat helppoja paikkoja löytää polttavaa kaveria. Vältettäviä keruupaikkoja ovat kompostit sekä lantaloiden ja ulkohuussien laitamat, sillä nokkonen kerää itseensä helposti nitraattia. Myös keinolannoitettuja paikkoja tulee välttää. Onneksi nokkonen on niin yleinen, etttä sopivia keruupaikkoja löytyy kyllä helposti.

Nokkosta voi käyttää lähestulkoon kaikenlaisiin ruokiin. Tunnetuin nokkosruoka lienee nokkosletut. Lämpimistä ruuista nokkosta voi lisäksi käyttää keittoihin, muhennoksiin, kastikkeisiin ja laatikoihin sekä vaikkapa pasteijojen täytteeksi tai leipätaikinoihin. Nokkosesta voi helposti tehdä herkullisia sipsejä yksinkertaisesti rasvassa pannulla paistamalla, valuttamalla paperin päällä liika rasva pois ja lisäämällä suolaa. Samoja sipsejä voi tehdä makeana versiona sokerin kanssa! Jälkiruokiin ja välipaloihin nokkonen taipuu vihersmoothien muodossa.

Nokkoselle käyvät kaikki villivihannesten säilömistavat eli kuivaus, pakastus sekä tuoreena että ryöpättynä sekä hapattaminen esimerkiksi muiden villivihannesten kaverina. (Hapattamisesta lisää vuodenkiertokalenterissa myöhemmin!). Kuivaus ei vie poltinkarvoja, joten kuivattu nokkonen täytyy käyttöä varten ryöpätä eli kiehauttaa hieman. Smoothieisiin sekä yrttipestoon voi nokkosta laittaa suoraan niin kuivattuna kuin tuoreenakin, sillä nesteen kera käsittely vie polttavuuden. Pelkkä huuhtaisu ei tähän kuitenkaan riitä, eli ihan omassa muodossaan ei nokkosta voi tuoreena nautiskella.


VILLIYRTTIPESTO


n. 1 l villivihanneksia (nokkonen, horsma, vuohenputki, poimulehti... )
muutama valkosipulinkynsi
loraus kylmäpuristettua rypsi- tai muuta öljyä (ainakin sen verran kuin sauvasekoitin vaatii yrttien soseuttamiseen)
suolaa
mustapippuria
n. 1 dl auringonkukansiemeniä (/manteleita/pähkinöitä)

Paahda auringonkukansiemenet kevyesti pannulla. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Voit vaihdella villiyrttien määrää sesongin mukaan ja pelkästään nokkosestakin saa oivan peston!


Herkuttelemisiin!

Kirsi