Myöhäissyksyn keruuta

Teksti ja kuvat: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri - Järviruoko ja vuorenkilpi

Vanhan kansan vuodenkiertokalenterissa marraskuu on nimeltään routakuu. Silloin ei enää juurikaan korjattu satoa ja elämänpiiri siirtyi viljelys- ja keruupaikoilta enemmän kodin piiriin: tarvekalujen tekoon, rankasavottaan sekä metsästykseen.

Routakuussa maa nimensä mukaan routaantuu, mutta tämän marraskuun alkupuolella ei Oulun korkeuksilla maa ole vielä kovettunut eikä lunta tullut, vaikka lyhyitä pakkasjaksoja onkin koettu. Tämän ansiosta pääsin vielä testaamaan paria itselleni aiemmin kokeilematta olevaa lajia, ja kaivamaan juuria vaikkei se suosikkipuuhaani keruuhommissa olekaan.

Järviruokokasvusto merenrannassa

Järviruokoa innostuin kokeilemaan, kun satuin ystäväni luona näkemään Aarre-lehdessä 8/15 julkaistun Maarit Cederbergin artikkelin järviruo'osta ja sen monista käyttömahdollisuuksista eri vuodenaikoina.

Järviruoko eli ryti on maailman laajimmalle levinnyt putkilokasvi, joka viihtyy järvenrantojen lisäksi merenlahdissa, joenvarsilla ja rehevillä soilla. Se voi levitä juuristonsa avulla useita neliömetrejä vuodessa. Ryti on ollut eränkävijöiden tuntema niin meillä kuin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojenkin keskuudessa. Järviruo'on juurijauhoa on käytetty jopa leipäviljan jatkeena ja kahvinkorvikkeena. Juurakkoa ja vihreitä korsia on myös pureskeltu tuoreeltaan, ja siemenistä on keitetty puuroa. Varren makeaa sisusta on pureskeltu karkkina ja sokerisesta juuriliemestä kerätty siirappia. Talvella korsia on kerätty rakennusten katteeksi, ääni- ja lämmöneristeeksi sekä eläinten rehuksi. Moderni keräilijä voi tehdä ruo'osta vaikkapa joogamaton tai pannunalusen, ja voipa sitä käyttää kosmetiikan valmistuksessakin.

Itse suuntasin lähimpään merenrantaan järviruo'on keruuseen. Ensimmäisen retken saalis jäi varsin köyhäksi, kun tajusin kiskoneeni irti lähinnä kuivia, jo talveksi puutuneita varsia joiden tyvikin oli ontto. Seuraavalle keruukeikalle varustauduinkin kunnon teräväkärkisellä lapiolla, ja sainkin versoja yhdistävää ristikkojuurta reilummin ylös. Lieneekö johtunut marraskuisesta ajankodasta, ettei lupaavimman näköisistäkään juurenpaloista löytynyt juuri täytettä, sen sijaan juurisilmuista sai makean sisuksen kohtuullisen helposti irti. Kuorin ja paloittelin silmut, kuivasin niitä ensin huoneenlämmössä ja lisäksi hieman kuivurissa. Tarkoituksena oli tehdä ”retkeilijän ruokopurkat” -reseptin mukaisia pureskelupaloja. Ohjeen mukaisia kolikon kokoisia niistä ei lähimainkaan tullut, mutta tykkäsin koostumuksesta ja mausta.

Järviruo'on juurta ja talvisilmuja

Järviruo'on juurissa on tärkkelystä sekä valkuaista. Lisäksi ryti sisältää runsaasti piitä, flavonoideja, sokereita sekä A-, B-, ja C-vitamiineja. Maku oli mielestäni ainakin näissä talvisilmuissa miedon makea ja miellyttävä, ja aion ehdottomasti laajentaa järviruo'on käyttöäni keväällä, kun tuoreet versot alkavat nousta. 

Toinen kokeilemani myöhäissyksyn laji on vuorenkilpi, kotipihojen yleinen ja kestävä perenna. Ellei omalla tai naapurin pihalla kasva vuorenkilpeä, niin sitä löytää usein myös laajoina istutuksina julkisilta paikoilta, ja jopa viljelykarkulaisena lähimetsiköstä. Tähän ohjeeseen käytetään vain ruskeiksi tummuneita lehtiä, joten niiden poimintaa tuskin naapurikaan vastustaa. Kyseessä on niin sanottu siperialainen tee, jonka vaikutuksia on ylistetty niin lehdissä kuin blogikirjoituksissa viime vuosina. Teen sanotaan muun muassa lisäävän hapenottokykyä ja tehostavan rasva-aineenvaihduntaa, ja mongolialaiset ja venäläiset metsästäjät ovatkin käyttäneet sitä suorituskykynsä parantamiseen. Nyt onkin juuri sopiva aika kokeilla, tepsisikö ihmejuoma vaikkapa kaamosväsymykseen, kun maa on yhä lumeton ja ruskeita lehtiä löytyy vihreiden alta runsaasti.       

Ensivaikutelmani lehdistä oli, etteivät ne varsinaisesti houkuttele keräämään. Huomasin kuitenkin, ettei aivan pehmenneitä lehtiä kannata kerätä, vaan parhaalta vaikuttivat kuivahkot, muotonsa säilyttäneet mutta kuitenkin jo vihreän värinsä menettäneet lehdet. Ne jopa tuoksuivat hieman fermentoituneelle jo valmiiksi. Vuorenkilpiteetä voi tehdä myös vihreitä lehtiä fermentoimalla, mutta pääsee yhtä työvaihetta vähemmällä kun lehdet kerää tähän vuodenaikaan jo valmiiksi ruskeina.

Vuorenkilpi marraskuussa, alla ruskeita lehtiä

Jos lehtiä haluaa säilöä tulevia teehetkiä varten, kannattaa ne kuivata joko kuivurissa tai muuten lämpimässä ja kuivassa paikassa. Itse revin lehtiä hieman pienemmiksi paloiksi jotta ilma pääsisi virtaamaan kuivurissa paremmin. Lehtien kuivuttua kokeilin teen keittoa. Laitoin parin kolmen kokonaisen lehden verran pienemmäksi murenneltua silppua noin litraan vettä ja keittelin kymmenkunta minuuttia. Tuloksena oli hyvin pakuriteen näköinen ja osin makuinenkin keitos: mieto, hieman "maamainen" maku. Laimensin keitosta teekuppiin noin kolmella neljäsosalla kuumaa vettä. Pidin mausta sellaisenaankin, mutta makua voisi hyvin varioida vaikkapa inkiväärillä, muilla yrteillä tai mikä ettei mustalla teelläkin. Ainakin pakuriteen kanssa suosikkisekoitukseni on inkivääri.

Lopun vuorenkilpiteen voi siivilöidä ja laittaa jääkaappiin, ja tehdä siitä sitten haluamansa vahvuisia teekupillisia kuumaan veteen sekoitettuna. Jotkut teen käyttäjät varoittavat jopa liiallisesta energiasta, joten teen nauttiminen kanattaa aloittaa pienellä annoksella testaillen. Itse en huomannut saman tien ainakaan superenergiapiikkiä - toisaalta flunssa parani harppauksella (teen ansiosta vai ei, en tiedä:) ja vuorenkilpi oli kiva lisä marraskuun niukkaan keruuvalikoimaan.

 
Retkeilijän ruokopurkat (muokattu Aarre-lehden 8/2015 reseptistä)

-pulleita järviruo'on juuria
-talvisilmuja

Kaiva ylös silmuilla varustettu juuri. Huuhtele juurakko huolellisesti ja leikkaa talteen sekä silmut että juuripalat. Poista juuresta lasimaisen kova kuori. Leikkaa juuret ja silmut noin kolikon kokoisiksi (pienemmätkin toki käyvät mikäli juurakko ei ole kolikon paksuista) paloiksi ja kuivata ne rapeiksi esim. saunan lauteilla tai kasvikuivurissa. Ohuet hiusjuuret voi kuivata sellaisenaan. Säilytä kuivattuja paloja paperipussissa, pidä mukana esim. repussa, pureskele tarvittaessa. Juuren pii ja vitamiinit hoitavat suuta ja sokerit tasaavat verensokeria.


Lähteet:

Wikikko - koko kansan taitopankki
Aarre 8/2015, Ryhdistävä ruoho järviruoko 

Hietasaaren taidekesä ja Satojuhla 6.9.2015

Tämä viikko huipentuu Hietasaaren taidekesän tällä erää viimeiseen yhteisölliseen taidetoimintapäivään, joka yhdistyy perinteikkääseen Hietasaaren satojuhlaan.

Luvassa hyvää seuraa, musiikkia ja herkkuja!

Lämpimästi tervetuloa!

Hietasaaren taidekesä <3 Satojuhla Kesäkoti Irjalassa
sunnuntaina 6.9.2015 klo 13.00-16.00

Osoite Mustasaarentie 11, 90500 Oulu

Ohjelma:

13.00 Juhla alkaa
13.20 Tervetuloa, puheita
13.30 Musiikkia
13.45 Satokauden maistiaisia
13.45-14.15 Pihaleikkejä aikuisille, myös lapset tervetulleita ja Palstaretki
14.25 Yhteislaulua ja musiikkia
14.30-15.30 Taiteilija / taideopettaja Marianne Lukkarinen:
Taidetta ja tarinoita -työpaja
www.mariannelukkarinen.fi

15.00-15.30 Pihaleikkejä aikuisille, myös lapset tervetulleita ja Palstaretki
16.00 Tapahtuma päättyy

Nuotiopaikka käytettävissä koko juhlan ajan. Tarjoamme tikkupullaa paistettavaksi, ota makkarat ym. itse mukaan!

Tapahtuman järjestävät Hietasaaren palstaviljelijät ry, Hietasaaren-Toppilansaaren asukasyhdistys ry ja Hietasaaren taidekesän työryhmä.

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.

Tunnelmia ja herkkuja Hietasaaren vuoden 2014 satojuhlasta.

Kukkia!

Teksti ja kuvitus: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri - 

Syötävät kukat

Nyt on se aika kesästä, kun monet syötävät kukat ovat valmiina kerättäviksi. Syötäviä tai vähintään koristeeksi sopivia kukkia on lukuisia lajeja, joista tässä esitellään muutama. Kukkien keruussa pätevät samat ohjeet kuin yrteissä yleensä, eli kerää jokamiehenoikeuksia noudattaen ja säästeliäästi jättäen kukintoja myös lisääntymistarkoitukseen. Kukkien siitepöly voi aiheuttaa herkimmille allergiaoireita, joten niitä kannattaa aluksi kokeilla vain pieninä määrinä. Saman kasvin kukkien nauttimista pitkänä kuurina tulee välttää, kuten muidenkin kasvinosien käytössä.

Valkoapila

Kaikki apilamme ovat syötäviä, mutta useimmiten ruuaksi käytetään yleisenä koko maassa kasvavien puna- ja valkoapilan kukkia. Niitä voi poimia sellaisenaan teehen ja salaatteihin. Irroteltuja terälehtiä voi käyttää vaikkapa leipä- tai kakkutaikinoihin. Apilankukissa on makea maku, ja niiden maku ja väri säilyy melko hyvin kuivattunakin. Kun talvella kaipaat teesekoituksiin väriä ja makeutta, ovat kuivatut apilankukat nopea apu!

Puna-apila

Jo aiemmin blogissa esitellyn maitohorsman kukat ovat myös syötäviä, ja kauniita vaikkapa kesäisten juomien seassa. Ne kannattaa nauttia tuoreena, koska kuivattaessa väri häviää turhan tehokkaasti. Kaikki orvokkimme ovat niin ikään syötäviä, tosin useimmat Oulun leveyksillä yleiset lajit ovat kovin pienikukkaisia. Ruokien ja vaikkapa leivonnaisten koristeluun ne ovat kuitenkin oivallisia. Puna-ailakin kukkaa toiset sanovat kitkerän makuiseksi, mutta sekin sopii vähintään koristeluun ja on pitkään kukkivana ja yleisenä helposti löydettävissä. Ruusujen terälehdet ovat kenties suosituimpia teeaineksina ja säilyttävät värinsä hyvin kuivattunakin, mutta sopivat myös hyvin koristeluun.

Hiirenvirna

Hiirenvirnan kukat maistuvat miedosti herneeltä ja ovat mukavaa rouskuteltavaa. Ne sopivat salaatteihin tai lautasen reunalle koristeeksi. Vaikka monet ovat ennen vanhaan syöneet "hiirenherneitä" eli hiirenvirnan palkoja siemenineen, ovat nämä kuitenkin myrkyllisiä sisältämiensä valkuaisaineiden takia, eikä niitä kannata nauttia edes pieniä määriä. Mahdollisesta myrkyllisyydestä on hieman ristiriitaista tietoa. Joidenkin lähteiden mukaan jopa hiirenvirna kokonaisuudessaan olisi lievästi myrkyllinen, mutta itse olen kuitenkin käyttänyt kukkia kohtuudella muutaman kerran kesässä ilman haittavaikutuksia. En kuitenkaan opettaisi lapsia poimimaan syötäväksi edes hiirenvirnan kukkia, jotta suuhun ei vahingossa päätyisi kukintavaiheen jälkeen kasvin siemeniä. Samoin kannattaa menetellä kaikkien käsittelyä vaativien tai joistakin osistaan myrkyllisten kasvien kanssa. 


Lisää tietoa syötävistä kukista:

Wikikko - koko kansan taitopankki
Kuu yrttitarhassa -blogi

Kerkkiä ja kapriksia

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – kuusenkerkät ja voikukannuput

Harmittelin jo olevani myöhässä kuusenkerkkien keruun kanssa, vaikka sateinen kesä onkin hieman hidastanut kasvurysäystä. Se on helpottanut keräilijän ikuista pulmaa, että villiyrttien parhaat keruuajat tuntuvat vilistävän ohi nopeammin kuin ehtii satoa mielestään saamaan. Ilokseni huomasin kuitenkin eilen, että keruukelpoisia kerkkiä löytyy Oulun seudulta yhä! Etenkin tiheämmässä puustossa ja varjoisammissa paikoissa kerkät ovat vielä riittävän pehmeitä ja mehukkaita siirapin tekoa varten.

Kuusenkerkiksi kutsutaan kuusen vuosikasvaimia, jotka erottuvat oksien päissä selvästi vaaleamman vihreinä kuin puun edellisvuosina kasvattamat osat. Kuusenkerkät sisältävät mm. A- ja C-vitamiinia, kivennäisaineita ja flavonoideja. Tuoreina kerkät ovat pehmoisia ja lähtevät helposti napsauttamalla irti. Muistathan, että kerkkien keruu vaatii aina maanomistajan luvan. On myös syytä kohdella puita säästeliäästi ja verottaa vain pieni osa uudesta kasvustosta keräten kerkkiä riittävän monesta puusta.

Kerkkiä voi käyttää teeksi tuoreena, pakastettuna tai kuivattuna. Niitä voi myös säilöä hunajaan upotettuna. Kerkistä voi myös tehdä mehua tai käyttää niitä lämpimissä ruuissa mausteenomaisesti. Oma suosikkireseptini jonka haluan jakaa, on kuusenkerkkäsiirappi keittämättä. Tämä valmistustapa säilyttää kerkkien vitamiinit paremmin kuin keittäminen, ja on varsin vaivaton. Hyvin pestyyn lasipurkkiin ladotaan kerkkiä ja sokeria kerroksittain vuorotellen, molempia suunnilleeen yhtä paljon. Purkki ladotaan mahdollisimman täyteen ja kierretään kansi kiinni. Tässä vaiheessa kehiin tulee kaksi koulukuntaa: purkin jättäminen ikkunalle valoisaan paikkaan tai sen siirtäminen pimeään kaappiin muutamaksi viikoksi. Itse olen tehnyt pimeäversiota, kun taas tiedän ystäväni valmistavan siirappinsa ikkunalaudalla. Molemmat tavat siis toimivat, enkä osaa sanoa niiden paremmuudesta. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla molempia tapoja yhtä aikaa ja verrata tekeytymisen nopeutta ja lopputulosta. Kun sokeri on mehustunut siirapiksi, siivilöidään kerkät pois ja valmis tuote säilytetään jääkaapissa.

Olen kokeillut vuosien varrella erilaisia sokereita valkeasta täysruokosokeriin ja niiden sekoituksiin. Kokemukseni fariinisokerista on osoittautunut parhaaksi niin maun kuin onnistumisen kannalta. Kerran siirappini jostain syystä pilaantui, kyseessä oli tällöin kokeilu intiaanisokerilla. En kuitenkaan julistaisi intiaanisokeria kelvottomaksi siirappiin vain tämän perusteella, koska onnistumiseen vaikuttanee eniten hyvä hygienia ja se, ettei purkkiin jää turhaa ilmatilaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että fariinisokerin mehukkuus auttaa siirapin tekeytymisessä.

Kuusenkerkkien pureskelun on vanhastaan uskottu auttavan suun ja hampaiden hyvinvointiin, ja siirappia on käytetty yskänlääkkeenä ja flunssarohtona. Onpa C-vitamiinipitoisilla kerkillä torjuttu keripukkiakin. Ainakin maku on niin mainio, että vaikutukset mielialaankin ovat merkittäviä!

Toinen viime hetken vinkki kesäkuun loppuun pohjoisessa ovat voikukannuput. Voikukathan ovat kukkineet jo viikkoja, mutta yhä lehtiruusukkeista voi bongata uusiakin nuppuja! Suuren säilömissatsin kerääminen kannattanee jättää ensi kesään, mutta maistiaisannoksen ehtii vielä keräämään. Kannattaa katsoa, että poimii mukaansa juuri nuppuja eikä jo kukkineita supussa olevia kukkia, sateessa ne ovat hämäävästi hieman samannäköisiä. Nuppu napsaistaan kukkavarresta irti sellaisenaan, niin ettei karvasta maitiaisnesteen makua tule mukaan.

Nuppuja voi käyttää tuoreenakin vaikkapa salaatteihin (kuten toki auenneita kukkiakin!), mutta laajasti ihastusta herättänyt resepti on voikukannuppukaprikset. Etikkainen maku muistuttaa tosiaan oikeaa kaprista, ja niitä voi käyttää esimerkiksi kastikkeisiin, leivänpäällisenä ja pitsantäytteenä. Netistä löytyy monia kaprisreseptejä hieman erilaisilla vesi- ja etikkasuhteilla ja mausteilla. Itse olen tykästynyt tähän melko etikkaiseen perusohjeeseen.


VOIKUKKAKAPRIKSET

Ainekset:
2 dl voikukan nuppuja

Liemi:
1/2 dl vettä
1 dl viinietikkaa tai väkiviinaetikkaa
1 rkl hunajaa tai sokeria
½ -1 tl suolaa

Kiehauta voikukkanuput, valuta. Sekoita liemen ainekset ja kuumenna kattilassa. Pane nuput kuumaan liemeen ja anna jäähtyä liemineen. On myös mahdollista kaataa kuuma liemi tuoreiden nuppujen päälle, joiden annetaan jäähtyä liemessä. Valmiit kaprikset säilytetään lasipurkissa viileässä.


Sekä käyttöominaisuuksiltaan että terveysvaikutuksiltaan erinomaisen monipuolinen voikukka ansaitsee toki nuppuja laajemman esittelyn, vaikkei se tällä kertaa kalenteriin ehättänytkään. Voikukasta löytyy runsaasti tietoa villiyrttikirjallisuudesta sekä esimerkiksi seuraavista linkeistä:


http://frantsila.com/yrttitietopankki/voikukka/

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit/voikukka/

Kesäunelma

 ~

 Olipa kerran
unelma.


Se heräsi

aamulla
ja
tunsi olonsa

hyvin
   kevyeksi ja
pehmeäksi.


Se mietti,
miten

ihanaa
unta
se olikaan

nähnyt yöllä.


Se oli noussut
lentämään

siniselle
  taivaalle

liihottanut halki
Suomen

kauniiden
   kaupunkien
      kattojen

ja
   pikkuisten
torppien
   yli

sinne

missä lopulta
näkyi

vain
 vihreää
ja vain
  sinistä

ja siellä

niemissä
ja notkoissa

se oli nähnyt
suomalaiset

onnellisina

pienissä
mökeissään

ja nuotioillaan
ja saunoissaan
ja veneissään
ja rannoillaan
ja nurmikoillaan

ja
metsissään

ja
kaikki olivat

onnellisia ja hymyilivät
ja kaikilla oli
tarpeeksi
kaikkea

ja Suomi kietoutui
suureen syleilyyn
ja rakkaus täytti maan

eikä kukaan ollut

yksin,
sairas eikä
surullinen.





Mutta kyllä
unelma
sen
huomasi,

että untahan se
vain
oli.


Ihan kaikki
eivät olleet

niin
  iloisia,

osa kärsi
  kipuja,

osan sydämeen
oli
  yksinäisyys tai
suru tai

  huoli tai
sairaus

nakertanut
  pienen
kolon.


Ja pieni unelma
mietti,

että voisinpa
suoda
näille

kaikille
ihmisille

jotain
  ihanaa.


Ja se
pinnisti ja
  ponnisti

ja sai
auringon
  säteilemään ja
hehkumaan
ja   lämmittämään
taivaalla,

niin että
kaikki ihmiset
kääntivät

toiveikkaat
silmänsä
sen   puoleen

ja tunsivat,
miten aurinko
  lämmitti
heidän
kehojaan.


Ja
pitkän,
  tuulisen,

viileän kesän
jälkeen

sydämistä
sulivat
pois

mustat surun
kehrät ja

ontot
  kohdat

ja
kaikki iloitsivat
edes

pienen
  hetken.


~


Niina Jortikka

19.6.2015

Rentun ruusu taipuu moneksi

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – maitohorsma

Nyt on pohjoisessa viimeiset hetket kerätä maitohorsman versoja! Vaikka ne ovat jo suurelta osin venähtäneet turhan pitkiksi kokonaisina käytettäviksi, puskee vielä varjoisilta paikoilta ja risukasoista  uusia versoja. Käyttö ei kuitenkaan lopu versovaiheeseen, vaan horsmaa voi käyttää eri muodoissaan lähes koko kasvukauden.

Maitohorsma on monivuotinen ruoho, joka on lähes kaikille tuttu viimeistään kukintavaiheessa keskikesällä. Kasvin latvaan ilmestyy tällöin näyttävä, monikerroksinen punainen kukinto. Maitohorsma on tuttu näky esimerkiksi hakkuuaukeilla ja tienpenkoilla ja se onkin yleinen pioneerikasvi aukeiksi raivatuilla paikoilla. Vähitellen se kuitenkin väistyy muiden kasvien tieltä ja ihanteellisella keruupaikalla voi kasvaa sekaisin esimerkiksi nokkosta, voikukkaa ja maitohorsmaa.

Monet pitävät maitohorsman versoista eniten aivan nuorina, vielä lähes lehdettöminä. Tuolloin maku onkin miedoimmillaan ja horsmaa voi käyttää tankoparsan tavoin kiehauttamalla ja voin kanssa syömällä. Versoja voi kuitenkin hyvin käyttää sellaisenaan 15-20-senttisenäkin, kun lehtiä on jo runsaasti. Horsmanverson koko riippuu kuitenkin myös kasvupaikasta. Kun verso on vielä helposti rapsahtava ja pehmeä, voi sen käyttää kokonaan. Joillakin paikoin parikymmensenttinen verso voi olla jo sitkeä ja puiseva. 

Mikäli horsman keruuseen havahtuu hieman myöhään eikä nuoria versoja enää löydy, voi hieman pitemmäksi venähtäneistäkin käyttää latvuksen, tai kerätä erikseen lehdet. Kiusana jo hyvin nuorissakin versoissa voivat olla lehtien seassa lymyävät litteät mustat hyönteiset. Mikäli niitä on kovin runsaasti, kannattaa haeskella puhtaampia versoja, joita usein löytyykin aivan lähimaastosta, koska ötökät näyttävät usein viihtyvän lähekkäisissä kasveissa. Jos kuitenkin huomaa ylimääräiset matkustajat vasta kotona, on hyväksi havaittu keino poistaa ötökät pullasudilla, koska edes huuhtelemalla niitä on vaikea saada pois.

Versot, lehdet ja latvukset sopivat monenlaisiin ruokiin: yrttipestoon, pilkottuina esimerkiksi muhennoksiin, patoihin ja kastikkeisiin. Itse pidän horsman mausta eniten yhdistettynä muihin villivihanneksiin kuten nokkoseen ja vuohenputkeen. Maitohorsman maku on sellaisenaan ruuan pääaineksena monen mielestä turhan voimakas, mutta toisaalta monen villivihanneksen maku on totuttelukysymys ja minäkin syön horsmaa nykyisin myös sellaisenaan tuoreena leivän päällä. Jotkut pitävät horsman "sydämestä" eli kuorivat varren uloimmat osat pois, jolloin pehmeä ja makea sisus jää jäljelle.

Yrttijuomissa horsman maku lienee hienostuneimmillaan, ja se ei välttämättä kaipaa kaverikseen muita yrttejä. Lehdet on syytä kerätä ennen keskikesän kukintaa. Ne voi kuivata teeksi sellaisenaan, mutta suositeltavaa aivan erityisen aromin aikaansaamiseksi on lehtien fermentointi eli hiostaminen, joka on sama prosessi kuin teenlehdillekin tehdään. Hiostamisessa rikotaan lehden rakenne ja saadaan kasvin soluneste esille. Kämmenten välissä hierretyt lehtirullat pakataan löyhästi suljettuun lasipurkkiin ja annetaan olla lämpimässä, 40-50 asteen lämpötilassa muutama tunti. Lopuksi rullat kierretään auki ja lehdet kuivataan tavalliseen tapaan. Hiostamisprosessissa syntyy uusia aromiyhdisteitä ja karvaita parkkiaineita hajoaa. Hiostamisen vaiheet tarkemmin on kerrottu ja kuvitettu erinomaisesti Arktisten aromien julkaisussa Luonnontuotteiden kuivaaminen ja käyttö.

Hiostaminen sopii maitohorsman lisäksi esimerkiksi pihlajan, vadelman, mesiangervon ja mesimarjan lehdille.

Horsman versoja voi pakastaa niin ryöpättynä kuin tuoreenakin. Toki tuoreen kasvin rakenne muuttuu pakastettaessa, joten mitään yrttejä ei oikein voi käyttää pakastuksen jälkeen enää sellaisenaan. Helpointa on keittää versot kokonaisena ja paloitella ne ennen pakastamista. Ryöpättynä kasvit menevät pienempään tilaan ja ovat valmiita lisättäväksi ruokiin sellaisenaan.

Maitohorsman kukista saa maagisen väristä juomaa, josta Niina onkin jo aiemmin blogannut.  Horsmankukkajuoman ohje löytyy kirjoituksen lopusta. Kukinta-aika on vielä tältä kesältä kokonaan edessäpäin.

Kaiken huipuksi maitohorsman juuriakin voi käyttää ravinnoksi! Oikea aika kaivaa juurakot esille on myöhäissyksy tai alkukevät. Juurista voidaan valmistaa jauhoja vaikkapa leipiin tai puuroihin, ja onpa niitä käytetty myös kahvinkorvikkeena! Juurien keruu, puhdistus ja työstäminen on kasvin muiden osien hyödyntämistä työläämpi prosessi, ja vaatii enemmän sisua kuin vaikkapa lehtien keräily. Myönnettäköön, etten itsekään ole keräillyt monenkaan lajin juuria, puhumattakaan jauhon teosta. Ennen se on kuitenkin ollut yleisempi ja ehkä myös nälän sanelema taito.    

Horsmassa on tarttumapintaa monenlaiseen keräilyyn ja kokeiluun, ja kaikki sen vaiheet ovat vielä täällä pohjoisessa koettavissa!

Mukavaa mittumaarin odotusta!

Kirsi

Lähde:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit/maitohorsma/

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – nokkonen

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola


Nokkonen lienee tunnetuin ja laajimmin käytetty villiyrttimme. Lisäksi sen keruukausi kestää käytännössä koko kesän. Tuttuudestaan ja yleisyydestään huolimatta nokkonen ansaitsee esittelynsä, sillä siinä on uusia ulottuvuuksia keruukonkarillekin.

Nokkonen on eräs parhaista superfoodeistamme, onhan siinä esimerkiksi rautaa, kalsiumia ja proteiiniakin moninkertaisesti verrattuna samantyyppisiin viljeltyihin kasveihin kuten pinaattiin.

Paras aika nokkosen keruuseen on kevät ja alkukesä ennen kukintaa. Jos verso on vielä pieni, voi sen kerätä kokonaan (toki juuret maahan jättäen:) ja hieman korkeammaksi ehtineestä varresta napsaistaan verson kärki ja muutama ylin lehti. Lehtiä ei siis tarvitse erikseen nyppiä verson kärjestä, vaan koko paketti on syötävää. Mikäli nokkosta niittää, tulee siihen tuore kasvusto myöhemmin kesällä. Katkaistun verson tilallekin nokkonen kasvattaa lehtihangoista parikin uutta latvaa, joita voi kerätä myöhemmin kesällä. Jopa heinäkuussa puskee uutta nokkoskasvustoa uusiin paikkoihin, joten tarkka kulkija löytää kerättävää silloinkin. Kesän loppupuolella ja syksyllä voi taas kerätä nokkosen siemeniä, joissa on hyvä ravintoarvo ja joita voi sekoittaa esimerkiksi puuroihin. Itse olen kerännyt loppukesästäkin siementen mukana verson latvan lehtineen, jolloin siemenet voi käyttää samalla kuin lehdetkin, vaikkapa lämpimissä ruuissa.

Nokkosta kasvaa monenlaisissa paikoissa. Metsänreunat ja -aukiot, pellonlaidat, niityt ja kotipihat ovat helppoja paikkoja löytää polttavaa kaveria. Vältettäviä keruupaikkoja ovat kompostit sekä lantaloiden ja ulkohuussien laitamat, sillä nokkonen kerää itseensä helposti nitraattia. Myös keinolannoitettuja paikkoja tulee välttää. Onneksi nokkonen on niin yleinen, etttä sopivia keruupaikkoja löytyy kyllä helposti.

Nokkosta voi käyttää lähestulkoon kaikenlaisiin ruokiin. Tunnetuin nokkosruoka lienee nokkosletut. Lämpimistä ruuista nokkosta voi lisäksi käyttää keittoihin, muhennoksiin, kastikkeisiin ja laatikoihin sekä vaikkapa pasteijojen täytteeksi tai leipätaikinoihin. Nokkosesta voi helposti tehdä herkullisia sipsejä yksinkertaisesti rasvassa pannulla paistamalla, valuttamalla paperin päällä liika rasva pois ja lisäämällä suolaa. Samoja sipsejä voi tehdä makeana versiona sokerin kanssa! Jälkiruokiin ja välipaloihin nokkonen taipuu vihersmoothien muodossa.

Nokkoselle käyvät kaikki villivihannesten säilömistavat eli kuivaus, pakastus sekä tuoreena että ryöpättynä sekä hapattaminen esimerkiksi muiden villivihannesten kaverina. (Hapattamisesta lisää vuodenkiertokalenterissa myöhemmin!). Kuivaus ei vie poltinkarvoja, joten kuivattu nokkonen täytyy käyttöä varten ryöpätä eli kiehauttaa hieman. Smoothieisiin sekä yrttipestoon voi nokkosta laittaa suoraan niin kuivattuna kuin tuoreenakin, sillä nesteen kera käsittely vie polttavuuden. Pelkkä huuhtaisu ei tähän kuitenkaan riitä, eli ihan omassa muodossaan ei nokkosta voi tuoreena nautiskella.


VILLIYRTTIPESTO

n. 1 l villivihanneksia (nokkonen, horsma, vuohenputki, poimulehti... )
muutama valkosipulinkynsi
loraus kylmäpuristettua rypsi- tai muuta öljyä (ainakin sen verran kuin sauvasekoitin vaatii yrttien soseuttamiseen)
suolaa
mustapippuria
n. 1 dl auringonkukansiemeniä (/manteleita/pähkinöitä)

Paahda auringonkukansiemenet kevyesti pannulla. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Voit vaihdella villiyrttien määrää sesongin mukaan ja pelkästään nokkosestakin saa oivan peston!


Herkuttelemisiin!

Kirsi

Hietasaaressa tänään!

Hietasaaren taidekesä -projektilla halutaan tuoda yhteisöllisiä taidekokemuksia Hietasaaren korvaamattomaan kulttuuri- ja luonnonympäristöön ja osoittaa, että paikallisin voimin pystytään tuottamaan kestävää ja asukaslähtöistä kulttuuritoimintaa. 

Hietasaaren taidekesän ensimmäistä yhteisöllistä taidetoimintapäivää vietetään tänään 16.5.2015 klo 10-14 Seepparin pihapiirissä, os. Mustasaarentie 4, Oulu. 
Seuraava tapahtumapäivä on 6.6.2015.

OHJELMA:

Klo 10.30 Sirkusesityksiä joka lähtöön! Esiintyjät muksuista ammattilaisiin

Klo 11.00-12.00 Sirkustaidetta kokeilemaan! Tule testaamaan sirkusvälineitä ja oppimaan vaikka akrobatian alkeita. Sopii kaikenikäisille vauvoista ikäihmisiin! Työpajan vetää sirkusohjaaja Katja Lehtola

Klo 11.00-14.00 Kevään merkkien etsintää, ympäristötaiteilua, hiilipiirustusta ja tikkupullan paistoa nuotiolla: ympäristöluotsi, kuvataiteilija Johanna Huhtamaa ja kuvataiteilija Jaana Kokko-Alakärppä

klo 12.45 Vauvasirkusesitys

klo 13.00 Kansantanssityöpaja: tanssittajana Anna Myllylä. Musiikki putkimankalta! Tanssityöpajan kesto n. 30 min.

~  Tervetuloa!  ~



Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Voit halutessasi ottaa omat termospullot, eväät ja retkijakkarat tai piknik-peitot mukaan.

Saavuthan paikalle kävellen, pyörällä tai julkisilla (bussi 15). Parkkipaikkoja on niukasti ja ne on varattu liikuntarajoitteisille. Käytäthän tarvittaessa ystävällisesti esim. Edenin, Pohton tai Nallisportin parkkipaikkoja.

Hietasaaren taidekesän taustalla on alueen asukkaista, taiteilijoista ja toimijoista koostuva työryhmä.


Hietasaaren taidekesä Facebookissa: https://www.facebook.com/Hietasaarentaidekesa

Tee virtuaalimatka upeaan Hietasaareen ja tutustu teokseen Hietasaari - aktiivinen lähiluonto.

Lisätietoa myös: http://www.minunhietasaareni.net/

Bongaa pihlaja!

Teksti: Kirsi Eskelinen, kuva Niina Jortikka

Pikapäivitys luonnontuotteiden keruukalenteriin:

nyt on pihlajan silmujen lyhyt sesonki parhaimmillaan! Valoisilla paikoilla ne ovat osin auenneet jo turhankin paljon, mutta varjoisilla paikoilla metsissä ne lienevät vielä muutaman päivän ihanteellisessa vaiheessa. Supussa oleva pihlajan lehti maistuu karvasmantelille ja sopii erityisen hyvin erilaisiin jälkiruokiin ja salaattien mausteeksi. Juustokakku saa hienon makulisän, kun täytteen sekaan silppuaa 1-2 dl pihlajan silmuja.

Salaatissa myös vuohenputken versoja, joista juttu täällä.

Pihlajan silmujen kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten kysythän luvan maanomistajalta. 


Jokamiehenoikeudet lyhyesti

Saat

• liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla ja erityiseen käyttöön otetuilla alueilla (esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot ja istutukset)
• oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua (esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksista)
• poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia
• onkia ja pilkkiä
• kulkea vesistössä ja jäällä

Et saa

• aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle
• häiritä lintujen pesintää ja riistaeläimiä
• kaataa tai vahingoittaa puita
• ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta
• häiritä kotirauhaa
• roskata
• ajaa moottoriajoneuvolla maastossa maalla ilman maanomistajan lupaa
• kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia 

Tarkemmin jokamiehenoikeuksista tietoa Ympäristöhallinnon verkkopalvelussa.

Antoisia löytöretkiä keväiseen luontoon!

Kirsi

Hietasaaren taidekesä

Olen mukana työryhmässä, joka järjestää Oulun Hietasaareen taidekesää.
Miksi? Tähän on helppo vastata:

~

Hietasaaren taidekesä -projektilla haluamme tuoda yhteisöllisiä taidekokemuksia korvaamattomaan kulttuuri- ja luonnonympäristöömme ja osoittaa, että paikallisin voimin pystytään tuottamaan kestävää ja asukaslähtöistä kulttuuritoimintaa. Haluamme tuoda taidetuokiot ja -työpajat keskelle Hietasaaren uhattua luontoa ja vanhojen huviloiden pihapiirejä ja yhdistää taidekokemukset paikkoihin, jotka jo seuraavana kesänä saattavat näyttää täysin toisenlaisilta. Mielestämme elävä ja asukaslähtöinen kulttuuri on vaalimisen ja edistämisen arvoinen, etenkin kun alueen uhkana on ympäristön menettäminen liike-elämän ja muutaman yrittäjän intressejä varten.

Maksetut kertakäyttöiset elämykset eivät voi korvata aitoja, ihmisten itselleen ja toisilleen tuottamia kokemuksia ja tekemisen malleja. Haluamme myös aktivoida ihmisiä toimimaan oman asuinympäristönsä ja lähiluontonsa puolesta. Tähän eri taiteenlajit ja niihin liittyvät työpajat tuovat loistavan väylän luoden samalla myös uudenlaista yhdessä tekemisen kulttuuria Hietasaareen, jossa jo ennestään on paljon yhteisötoimintaa.

~


Jo nyt olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta ja yhteydenottoja, vaikka ensimmäisen päivän ohjelmaakaan ei ole vielä julkaistu. Ihanaa, että tapahtumalle on tilausta!

Ja tärkeintä on, että suunnataan katseita Hietasaareen, jota kyllä voi ja saa kehittää -
mutta ihmisen kokoiseen suuntaan.

Järjestämme siis Oulun Hietasaaressa toukokuun-syyskuun 2015 välisenä aikana neljä yhteisöllistä taidetoimintapäivää. Ensimmäinen tapahtumapäivä on lauantaina 16.5.2015 klo 10-14, paikkana on Seeppari, os. Mustasaarentie 4, Hietasaari. Julkaisemme ohjelman lähipäivinä Facebookissa!

 
Tulehan tykkäilemään: 
https://www.facebook.com/Hietasaarentaidekesa


Hietasaaren taidekesän taustalla on alueen
asukkaista, taiteilijoista ja toimijoista koostuva työryhmä.

Tervetuloa Hietasaareen!


***

Mahlan keruu, osa 2

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri, mahlan keruu 


Blogisarjan viime osassa kerrottiin mahlanvalutusvälineistä. Nyt alkavat Oulun korkeuksilla olla hetket, kun mahla alkaa virrata: on aika aloittaa itse valutus!

Mahlanvalutukseen on hyvä valita kookas, vähintään 20 cm läpimitaltaan oleva, vankkahaarainen ja tuuhealatvuksinen koivu. Koivun sijainti vaikuttaa mahlan makeuteen ja onpa puuyksilöilläkin eroja. Vanhan kansan mukaan kuivalla kankaalla tai mäellä sijaitsevan koivun mahla on makeampaa, kun taas vetisemmillä mailla mahlakin on vetisempää.

Valutus aloitetaan varaamalla valutusastia ja letku valmiiksi ja valitsemalla reiän paikaksi puun varjoinen puoli, eli mieluiten pohjoispuoli. Reikä tehdään puuhun melko alas (esim. puolen metrin korkeudelle maasta), mutta kuitenkin niin, että valutusastia ja letku mahtuvat alle ja virtaus on koko matkalta "alamäkeen" jottei mahla jää seisomaan letkuun. Tässä vaiheessa letkua voi tarvittaessa vielä lyhentää.

Reikä tehdään puuhun esimerkiksi akkuporakoneella 3-4 sentin syvyyteen ja hieman yläviistoon, jotta mahla virtaa hyvin. Jos olet tehnyt reiän letkua varten sangon kanteen, on samanvahvuinen poranterä sopiva reiän tekoon puuhunkin. On parempi tehdä ensin mieluummin liian pieni reikä, sitä voi tarvittaessa suurentaa. Jos reikä on liian iso, ei letku pysy kunnolla ja mahlaa virtaa ohi puun rungolle. Jos lähellä sattuu olemaan lunta, voi sitä kasata valutusastian ympärille jotta mahla pysyy kylmänä. Itse olen myös kehitellyt sopivan levyn tms. avulla sankolle varjopaikan, koska etenkin toukokuun lämpiminä päivinä mahlan lämpötila nousee helposti liian suureksi.

Keruuastia tulee tyhjentää vähintään kerran vuorokaudessa, lämpimällä säällä useamminkin. Kun valunta on parhaimmillaan, voi hyvästä koivusta tulla päivässä yli ämpärillinenkin mahlaa! Hygienia on mahlankeruussa tärkeää ja mikäli jatkat valutusta useita päiviä, on keruuastia ja letku pestävä välillä. Olen havainnut hyväksi sen, että minulla on kaksi valutussettiä. Kun tyhjennän keruuastian, vaihdan saman tien uuden letkun ja astian tilalle, ja pesen vaihtovuorossa olevat. Jos mahlaa pääsee valumaan runsaasti puun rungolle, siihen tulee helpommin sienikasvustoa ja hyönteisetkin voivat kiinnostua makeasta nesteestä.

Valutuksen lopettamisesta on monia mielipiteitä; jotkut suosittelevat reiän tukkimista tuoreella puutapilla, jotkut mehiläisvahaa. Mikäli valutusta jatkaa lehtien puhkeamiseen asti, loppuu mahlantulo itsestään ja reikä "arpeutuu" luonnollisesti. Jos lopetat mahlankeruun silloin, kun mahla vielä virtaa, kannattaa reikä kuitenkin tukkia. Virtauksen loppuminen on joskus todella nopeaa; eräänä keväänä lehtien puhkeamisen aikaan koivu antoi vielä edellisenä päivänä lähes sankollisen mahlaa ja seuraavana päivänä virtaus loppui käytännössä täysin!


Mahlan käyttö ja säilyvyys

On sanottu, että mahla pilaantuu yhtä herkästi kuin maito, mutta mielestäni vielä nopeammin! Hyvänä nyrkkisääntönä voisi pitää, että se määrä mahlaa, minkä ehtii juoda parin vuorokauden sisällä tai antaa kavereille, kannattaa säilyttää jääkaapissa ja lopun voi pakastaa. Pilaantumisen voi helposti itse havaita ja arvioida; mahlan maku muuttuu aavistuksen "ällömakeaksi" ja väri muuttuu sameaksi ja rakenne hieman hiutaleiseksi. Tuore mahla on siis kirkasta ja raikkaan makeaa! Kun mahlan maun oppii tuntemaan, pilaantumisen kyllä huomaa ajoissa. Mahlaa voi hyvin sekoittaa esimerkiksi mehuun tai tehdä siitä muita juomasekoituksia, ja käyttää vaikkapa osana smoothieta. Mielikuvitus on rajana, mihin mahlaa haluaakaan käyttää, ja netistä ja kirjoista löytyy kokeilemisen arvoisia reseptejä. Pakastaessa mahlan maku säilyy hyvin ja mahla säilyy pakasteessa raikkaana useita kuukausia, jopa seuraavaan valutuskauteen asti. Mikä onkaan ihanampi saunajuoma talvella kuin juuri sulatettu mahla!

Muistutuksena vielä, että mahlanvalutus ei kuulu jokamiehenoikeuksiin ja siihen tarvitaan maanomistajan lupa! Siitä ei kuitenkaan maltillisesti tehtynä (eli ei yhtä reikää enempää kerrallaan yhteen puuhun) koidu puulle muuta haittaa kuin se, ettei koivu sovellu enää vaneripuuksi, sillä reiät toimivat värivikaa ja lahoa aiheuttaville mikrobeille reittinä puuhun.

Mahlan terveysvaikutukset ovat vielä osin tutkimaton ja selvittämätön aihe, vaikka sen sisältämistä kivennäis- ja hivenaineista tiedetäänkin. Vanha kansa käytti mahlaa kasvovetenä ja arveltiin sen auttavan pisamien poistoon. Sitä on myös käytetty lievittämään nivel- ja reumavaivoja. Maailmalla mahlaa käytetään muun muassa kehon puhdistamiseen kuona-aineista ja on jopa kokemuksia ja alustavia tutkimuksia mahlan auttamisesta siitepölyallergiaan.

Mainiota mahlankeruuaikaa!

Kirsi


Lähteet:

http://wikikko.info/wiki/Vuodenkiertokalenteri
http://www.kotus.fi
http://www.luontoyrittaja.fi
http://yle.fi/uutiset/koivun_mahla_auttaa_moneen_vaivaan/5065380

Mahlan keruu, osa 1

Teksti ja kuva: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri, mahlan keruu

Kustaa Vilkunan teoksessa "Vuotuinen ajantieto" maaliskuu-sanasta kerrotaan seuraavaa:

”Maaliskuu tuo kevään sanoman. Sen kuluessa odotetaan maan edes hiukan paljastuvan, ja siitä on saatu koko kuukauden nimi, joka on sama kuin maallinen kuu eli kuukausi, jolloin maa on jo käsillä." 

Nimi on selvästi otettu käyttöön eteläisemmässä Suomessa, sillä Pohjois-Suomessa lumipeite ei tavallisesti paljasta maata vielä tällöin. Lyhenevissä talvissamme alkaa Oulunkin korkeuksilla maata näkyä jo maaliskuussa. On myös olemassa selitys, että Suomen maaliskuu olisi sama sana kuin viron huhtikuuta merkitsevä mahlakuu tai maalakuu. Maaliskuussa ei näillä leveysasteilla kyllä vielä päästä mahlanvalutukseen. Maaliskuusta on vanhassa suomalaisessa kuukausien nimistössä käytetty myös nimiä maahtokuu tai vaahtokuu. Niin tai näin, maaliskuussa on aika valmistautua mahlankeruuseen hommaamalla tarvittavat välineet!

Mahlanvirtaus alkaa silloin, kun maa alkaa sulaa pintaosistaan ja puiden vedenotto alkaa. Keväistä mahlanvirtausta esiintyy monilla pohjoisen leveysasteen lehtipuilla kuten koivulla, tammella ja vaahteralla. Suomessa mahlaa kerätään yleensä koivusta. Mahla on 99-prosenttisesti puun juurillaan ottamaa vettä, johon on liuennut yhteyttämistuotteita kuten glukoosia ja fruktoosia. Lisäksi mahlassa on kivennäis- ja hivenaineita sekä valkuaisaineita. Monet ihmettelevät aluksi mahlan mietoa makua: "Tämähän on kuin vettä!", mutta tarkemmin maisteltuna siinä on miedon makea, pehmeä ja raikkaan aromikas maku.

Mahlanvalutuskausi kestää noin kuukauden  huhti-toukokuussa, etelässä aiemmin kuin pohjoisessa. Mahla virtaa siihen asti, kun koivun silmut puhkeavat lehdiksi. Kevään eteneminen vaikuttaa mahlan tuotantoon paljon - lämpimänä ja nopeasti etenevänä keväänä mahlakausi jää lyhyeksi. Koivun koko ja kunto vaikuttavat mahlan määrään paljon. Omien kokemusteni perusteella paras valunta-aika on Oulun korkeuksilla toukokuussa. Mahlanvalutukseen tarvitaan maanomistajan lupa, joten jokamiehenoikeudet eivät riitä tämän herkun havitteluun. Onneksi yleensä ei tarvitse lähteä omaa tai kaverin omakotitalon pihaa kauemmaksi!

Tässä blogissa keskitytään mahlan keruuseen kotitarpeiksi - kaupalliseen keruuseen on tarkemmat hygieniakäytännöt sekä erityyppiset valutusastiat. Perusperiaate on kuitenkin sama, eli koivuun porataan reikä josta mahla valuu letkua pitkin keruuastiaan. Muitakin valutustapoja on, kuten ison oksan tai oksakimpun katkaiseminen ja keruuastian pujottaminen suoraan oksaan. Letkumenetelmä lienee kuitenkin helpoin ja yleisin. Itse olen käyttänyt kannellista sankoa ja ylimääräistä kotiviinin lappoamisletkua. Reiän puuhun olen tehnyt tavallisella akkuporakoneella. Sopivan taipuisaa ja ohutta letkua (paksuuden on hyvä olla enintään 1 cm) oli ainakin minulla vaikeuksia löytää, ja kolusin rautakauppojakin turhaan. Onneksi esimerkiksi akvaarion ilmapumppuun tai chilien viljelyyn tarkoitettu ilmaletku sopii mahlanvalutukseen hyvin, ja on helposti saatavilla metritavarana niin nettikaupasta kuin akvaario- tai vesiviljelyvarusteita myyvistä liikkeistäkin. 

Keruuastiaksi käy hyvin tavallinen sanko. Sangon kanteen porataan letkun vahvuinen reikä. Letkun on hyvä istua napakasti ettei mahlan sekaan pääse vettä tai muita epäpuhtauksia. Mittaa siis letkun läpimitta ensin ja valitse samankokoinen tai hitusen suurempi poranterä. Kun varusteet ovat valmiina, voikin sitten rauhallisin mielin odotella sopivia valutuskelejä!

Seuraava blogiteksti on Mahla osa 2 - valutus sekä mahlan käsittely ja säilöntä!

Ps. Keskiviikkona 25.3.2015 klo 11 kieppeillä olemme Niinan kanssa Oulu Radiossa Kati Jurkon haastattelussa kertomassa keruukalenterista. Tulepa kuulolle! Netissä: http://yle.fi/radio/ouluradio/

Terveisin Kirsi

Lähteet:

http://wikikko.info/wiki/Vuodenkiertokalenteri

http://www.kotus.fi

http://www.luontoyrittaja.fi